Kiitos palautteesta Apachelle ja kumppaneille.. kukkasesta ei lopultakaan tullut yhtään sen näköinen kun ajattelin

Multa jäi tosiaan vähän lättänäksi, mutta rupesi dedis painamaan niskaan. Oishan siihen voinut mäppäillä jonkun tolkuttoman bumpmapin, mutta sekin jäi sitten tekemäti.. Laiska kun olen.

Itse kyllä diggasin tosta PPn kukkasesta.Siisti kursailematon peruspuska.
Fossan orkidea on kans hieno. - Näin joskus puolisen vuotta sitten unta joka pyöri joltisenkin lasiseen korkokenkään istutetun orkidean ympärillä. Taisi olla jonkin sorttinen leelia..
Felor on kaiketi pusertanut pölvästeimmän idean tähän saakka. Onnittelut siitä.. Lanttusi leikkaa aivan päinvastaiseen suuntaan kuin meillä muilla.
Maxon on taas tapansa mukaan loistavan yltiöpäinen

Kerrassaan.
Nappulan työ ansaitsee - näin teatteri-ihminen kun olen - kunniamaininnan narratiivisuudestaan. Hieno vähistä eväistä kasattu kuva, joka kertoo lyhyesti karmivan tarinan. Suorastaan maailmallinen vertauskuva sanoisin.
