No juu. Kyllä noita huonoja demoreelejä tännekin tipahtelee aina silloin tällöin. Olen kyllä pari kertaa ihmetellyt että mitä on kaverin mielessä liikkunut kun on tämän lähettänyt. Toki tunkua on ja innokkaat nuoret, jotka eivät ole ehtineet oppia tarpeeksi haluaisivat jo duuniin. Tulee niitä hyviäkin reelejä. Jotkut jopa suomesta, joskin hahmoanimaatio rintamalla on ollut hiljaista (ihan vinkkinä kaikille hahmoanimaattoreille).
Itse en kyllä juuri ihmettele miksi demoreelit on huompia kuin ennen. Minusta ainakin vaikuttaa, että 3D graffa harrastuksena on kasvattanut suosiota ja kuten aina määrä ei korvaa laatua. Samalla kun harrastajia tulee lisää, tulee lisää ihmisiä, jotka eivät oikeastaan ole motivoituneita ns. "oikeita harrastajia". Näitä ihmisiä kai houkuttelee elokuvien "coolit" tehosteet, joita he eivät osaa tehdä eivätkä viitsi harjoitella ainakaan ilman että siitä maksetaan. Ulkomailla ehkä houkutuksena voi olla rahakin, mutta enpä jaksa uskoa, että suomessa raha olisi houkutus.