An-Cadsolutions      Imgsystems

Kirjoittaja Aihe: Mupelon meiningit - Uutta materiaalia 4.10.2011  (Luettu 2789 kertaa)

mupelo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 183
    • Profiili
    • Sähköposti
Mupelon meiningit - Uutta materiaalia 4.10.2011
« : Marraskuu 03, 2009, 03:45:43 pm »
He-heei taasen pitkästä aikaa.

Duunia on ollut rutkasti, mutta ikävä kyllä ns. esille laitettavaa materiaalia on syntynyt kovin vähäisenlaisesti. Siksi on vähän jäänyt tänne foorumille poustailu vähemmälle. Mutta nyt tulen taas, ainakin hitusen. Tarkoitus olisi kerätä tähän topiciin kaikki duunini, ihan jo senkin takia, että palsta saisi lisää eloa. Niin ja tietenkin vinkit ovat tervetulleita.

Lähden liikkeelle ihan perusvisualiointiaiheesta, jonka varmaan joka toinen on elämänsä aikana jo toteuttanut, oman kämppänsä mallintaminen. Venasin pitkään pohjapiirrustusta vuokraisännältä, mutta eihän sitä sitten koskaan tullut, joten viime yönä tartuin piikkisikaa piikeistä ja aloin kylmästi mittailemaan kämppäni seiniä. Tavoitteena on luoda suhteellisen fotorealistinen kämppä, tai ainakin aluksi olohuone, josta löytyy rutkasti yksityiskohtia.

Sain eilen klo 4.30 mennessä kämpän peruskalustuksen kuntoon, tosin sohvaa ja muitakin mööpeleitä pitää vielä jonkin verran muokata. Valaistus on jo ihan ookoolla tasolla, tosin sitäkin tulee varmasti muokkailtua matkan varrella. Tekniikkana toimii 3ds Max ja Vray. Ajattelin myös postata aika suuren määrän kuvia eri kehitysvaiheista, ei kai siitä haittaa ole. Tuossa viimeisessä kuvassa tausta on vielä väliaikainen, väsäsin tänään duunissa olohuoneeni ikkunasta ottamistani valokuvista 10600 x 3150 kokoisen panoramakuvan, jonka yritän seuraavaksi saada nätisti sovitettua ulkomaisemaksi.

Tulen tähän topiciin heittelemään myös muista projekteistani kuvia, mutta lähdetään tästä omasta kämpästä liikkeelle.

-Miika
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 04, 2011, 03:21:46 pm kirjoittanut mupelo »

mikkomikko

  • Global Moderator
  • *****
  • Viestejä: 447
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
    • 3D portfolio
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #1 : Marraskuu 03, 2009, 07:29:05 pm »
Hyvän näköstä! Onkohan kamera turhan korkealla vai näyttääkö vain mun silmään? Ja mielellään kaikkea making of pätkää kehiin!

ginipiggu

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 86
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #2 : Marraskuu 03, 2009, 08:36:15 pm »
mukavan "ambienteja" rendauksia. Eikun lisää kamaa ja hyvä tulee. Ja tosiaan ehkä kameran korkeutta vois vähä säätää, tulee outo olo k kuvista joka ehkä semisti vääristää mittasuhteita.

Deattt

  • Newbie
  • *
  • Viestejä: 33
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #3 : Marraskuu 03, 2009, 08:50:12 pm »
Ei vältämättä kamerasta johdu vaan siitä, että huoneet vielä ovat suhtkoht tyhjiä.

mupelo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 183
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #4 : Marraskuu 04, 2009, 01:29:08 am »
Kiitoskia palautteesta. Otin kameraa vähän alaspäin. Nyt on tavaraa lisäilty ja valaistuksen voimakkuutta vähän lisätty. Huomenna yritän saada ikkunat ja maisemiston kuntoon, ehkä jopa keittiötäkin juu. Alkaa olla vaan jo tässä vaiheessa aika raskas skene, faces -luku pyörii siinä melkein 650 000:ssa. Mutta kahtellaan miten edistyy. Ja otan kernaasti vastaan vinkkejä tuon valaistuksen suhteen, se ei voi koskaan olla liian hyvä.

-Miika

LW-miäs

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 697
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #5 : Marraskuu 04, 2009, 07:32:53 pm »
Toimii. Hyvän näköistä settiä.

Berglte

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 400
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
    • Portfolio
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #6 : Marraskuu 04, 2009, 10:22:00 pm »
Muutama parannusehdotus, jolla kuvasta tulisi mielestäni vielä paljon parempi.

Seinän bump mappia pienemmäksi. kolot näyttää liian suurilta, ehkä myös liian syviltä.
Lattiaan voisi lisätä vähän kulumaa ja vähentää reflectionia. Onko siinä jo nyt fresnel heijastukset?
Sohvan materiaali on vähän liian muovinen. Kuuluisiko sen olla kangasta vai nahkaa? Nyt näyttää enemmän jälkimmäiseltä.
TVn kuvaa vähän tummemmaksi ja tosi hienovaraisia heijastuksia pinnalle. Sama homma taulun kanssa, jotain heijastuksia pintaan.
TV-tason vieressä oleva lamppu palaa vähän omituisesti puhki, kaipaa ehkä vähän tekstuuria pintaan ja vähemmän puhkipalaneisuutta.
Työtuoli näyttää hyvältä, mutta rendaukseen voisi lisätä yhden iteraation turbosmoothiin.
Tuskin olet vielä työtuolin jaloille tehnyt materiaaleja, mutta muutenkin kannattaa muistaa että hyvä mustan materiaalin diffuseväri on esim. RBG 30-40. Muuten tulee helposti liian mustaa.

Kantsii myös ainakin nyt laittaa vrayn color mappingista vaikka exponential color mapping, clamp output ja sub-pixel mapping päälle.

mupelo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 183
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #7 : Marraskuu 06, 2009, 10:28:41 pm »
Muutama parannusehdotus, jolla kuvasta tulisi mielestäni vielä paljon parempi.

Seinän bump mappia pienemmäksi. kolot näyttää liian suurilta, ehkä myös liian syviltä.
Lattiaan voisi lisätä vähän kulumaa ja vähentää reflectionia. Onko siinä jo nyt fresnel heijastukset?
Sohvan materiaali on vähän liian muovinen. Kuuluisiko sen olla kangasta vai nahkaa? Nyt näyttää enemmän jälkimmäiseltä.
TVn kuvaa vähän tummemmaksi ja tosi hienovaraisia heijastuksia pinnalle. Sama homma taulun kanssa, jotain heijastuksia pintaan.
TV-tason vieressä oleva lamppu palaa vähän omituisesti puhki, kaipaa ehkä vähän tekstuuria pintaan ja vähemmän puhkipalaneisuutta.
Työtuoli näyttää hyvältä, mutta rendaukseen voisi lisätä yhden iteraation turbosmoothiin.
Tuskin olet vielä työtuolin jaloille tehnyt materiaaleja, mutta muutenkin kannattaa muistaa että hyvä mustan materiaalin diffuseväri on esim. RBG 30-40. Muuten tulee helposti liian mustaa.

Kantsii myös ainakin nyt laittaa vrayn color mappingista vaikka exponential color mapping, clamp output ja sub-pixel mapping päälle.

Kiitoksia rutkasti Bergltelle! Osa noista vinkeistä olikin semmoisia, jotka olivatkin jo listallani ja pari noista olin ehtinyt jo tehdäkin. Lattian heijastusta vähensin jo etukäteen juu ja lisäsin vinkistäsi fresnelin. Sohvan materiaali kuuluisi olla nahkaa, tosin kuviointia pitää vielä viilailla. TV:n kuvaa otin tummemaksi, mutta heijastusta en siihen saa, sillä se on VRayLight -materiaali. Vai onko mahdollista? Tosin nyt kun tv:tä tässä kattelen sillä silmällä, ei siitä oikein heijastumia näy. Taulun pinta on matta, eikä heijasta juurikaan, mutta ehkä siihen silti voisi laittaa pientä kiiltoa pintaan. Työtuoliin lisäsin vinkistäsi iteraation ja mustaakin otin harmaammaksi, oiva huomio! Tuo color mapping on minulle vielä ihan hepreaa, kuten myös clamp output ja sub-pixel mapping, mutta täytyypi yrittää opetella.

Sitten kysymystä: Miten te olette yleensä toteuttaneet tuon ikkunalasin ja sisään tulevan valon? Lasihan blokkaa valoa hyvinkin rutkasti joten kokeilin siirtää kahta ulkoa tulevaa valoa ikkunoiden sisäpuolelle. Onko tämä ihan normi toimenpide vaiko? Jos meni ihan ohi, voin postata tänne havainnekuvan valaistuksesta.

Miten te yleensä hoidatte tuon jälkikäsittelyn Photoshopissa, jos tavoitteena on mahdollisimman realistinen ja valokuvamainen lopputulos? Toimiiko todella pienen noisen ja motion blurin lisääminen? Ensimmäistä kuvaa on käsitelty vähäisesti juuri näillä tekniikoilla. Menikö metsään? Jälkimmäistä kuvaa on käsitelty pelkästään pienellä saturaation ja kontrastin lisäämisellä. Kumman puoleen kallistuisitte?

Jatkan vielä mallintelua, tuo ikkunan puoleinen seinä on hyvinkin kesken vielä ja kaikenlaista pientä krääsää puuttuu vielä. Tavoitteena on siis saada asutun näköinen ja realistinen kämppä, ei niinkään kliini katalogikämppä. =)

-Miika

Berglte

  • Sr. Member
  • ****
  • Viestejä: 400
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
    • Portfolio
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #8 : Marraskuu 06, 2009, 10:47:55 pm »
Lainaus
Kiitoksia rutkasti Bergltelle! Osa noista vinkeistä olikin semmoisia, jotka olivatkin jo listallani ja pari noista olin ehtinyt jo tehdäkin. Lattian heijastusta vähensin jo etukäteen juu ja lisäsin vinkistäsi fresnelin. Sohvan materiaali kuuluisi olla nahkaa, tosin kuviointia pitää vielä viilailla. TV:n kuvaa otin tummemaksi, mutta heijastusta en siihen saa, sillä se on VRayLight -materiaali. Vai onko mahdollista? Tosin nyt kun tv:tä tässä kattelen sillä silmällä, ei siitä oikein heijastumia näy. Taulun pinta on matta, eikä heijasta juurikaan, mutta ehkä siihen silti voisi laittaa pientä kiiltoa pintaan. Työtuoliin lisäsin vinkistäsi iteraation ja mustaakin otin harmaammaksi, oiva huomio! Tuo color mapping on minulle vielä ihan hepreaa, kuten myös clamp output ja sub-pixel mapping, mutta täytyypi yrittää opetella.

Lattia näyttää paremmalle. Vraysta löytyy hyvin infoa täältä http://www.spot3d.com/vray/help/150SP1/index.htm VrayLightMtl voi blendata vaikka vrayblendmaterialilla normaaliin materiaaliin, mutta ei telkku tosiaan näytäkään oikeasti tarvitsevan kiiltoja :D
Tummat pinnat näyttävät nyt paremmille :) Color mappingista voit lukea tuolta vrayn dokumentaatiosta ja nuo muut käytännössä vain nopeuttavat rendaamista vähäsen ja parantavat anti-aliasointia.

Lainaus
Miten te yleensä hoidatte tuon jälkikäsittelyn Photoshopissa, jos tavoitteena on mahdollisimman realistinen ja valokuvamainen lopputulos?

Kantsii kokeilla vaikka tämmöistä pientä filtteriä jos toimii. Pieni värikorjaus lisää realismia ja tuolla softalla se on helppoa.
http://www.motivacg.com/descargas_en.php
http://www.youtube.com/watch?v=Dw2WlCsDY-c

Muuten itse lisään photarissa glowta jollain tavalla jos on tarpeen, lens correction filtterillä vinjetointia ja ehkä chromatic aberrationia. Curvesilla tulee säädettyä kontrastia ja valoisuutta. Tällaisessa kuvassa pieni DOF voi tehdä hyvää, onnistuu lens blurrilla ja rendatulla zdepth passilla. Noisea kannattaa kanssa lisätä harkitusti.

mupelo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 183
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #9 : Marraskuu 13, 2009, 10:32:53 pm »
Homma etenee hitaasti mutta varmasti. Ikkunan puoleista seinää työstin etiäpäin ja yksityiskohtia lisäilin. Pattereiden ja putkistojen materiaali on vielä liian kliiniä, pitää yrittää työstää sitä realistisemmaksi. Tuoleja pitää myös hieman muokata.

Näissä kuvissa on mukana myös ensimmäiset Z depth -testailut. Eli otin sen omana kanavana ja duunasin After Effectsissä kasaan. Ihan kiva fiilis. Kiitoksia jälleen Bergltelle, tutkin tuota filtteriä vielä tarkemmin myöhemmin.

Projekti jatkuu... Jossain vaiheessa keittiön kimppuun.

LW-miäs

  • Hero Member
  • *****
  • Viestejä: 697
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #10 : Marraskuu 14, 2009, 04:23:08 pm »
Hyvää settiä edelleen, hieno kämppä sulla ja lisäpojot vielä fudiksesta ;D

kraphik3d

  • Vieras
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #11 : Marraskuu 25, 2009, 06:17:35 pm »
Vaikuttavan näköistä rendausjälkeä. Lisäpisteitä "raytracing" kuulista  ;)

mupelo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 183
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #12 : Toukokuu 05, 2010, 12:10:34 pm »
Huomenia taas kaikille. Kattelin tuossa että jengi poustailee tälle osastolle nykyään töitään valitettavan vähän, joten otin projektikseni pistää vähän uudempaa materiaaliani taas näytille. Omakämppäprojekti on ollut vähän aikaa jäissä, mutta sitä olisi tarkoitus jatkaa vielä ennen kesää, jopa niin että saan siitä renderöityä jonkinlaista videomateriaalia. Tässä ensin simppelimpää tuotantoa, mukava hahmo. Kaikki varmaan tunnistaa kenestä on kyse. =)

xcx

  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 2302
  • Sukupuoli: Mies
    • Profiili
    • Verajankorva.com
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #13 : Toukokuu 05, 2010, 12:48:22 pm »
Olen vanha ja tylsä. Kuka tuo on?
Senior Technical Artist - Remedy Games
http://www.verajankorva.com

mupelo

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 183
    • Profiili
    • Sähköposti
Vs: Mupelon meiningit
« Vastaus #14 : Toukokuu 05, 2010, 02:52:21 pm »
Muah. Pasilasta tuttu kamala poliisi Kyösti Pöysti. =D No okei, tein ton noin tunnissa. Tässä vielä hämmentävä parkkeerausanimaatio huonohkoa blogiani varten:

http://www.youtube.com/watch?v=vwzOaEAFjpg

Ja jos nyt on ihan pakko tietää tuon videon taustat, tästä blogiin:

http://miikapuolakka.blogspot.com/
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 05, 2010, 02:56:24 pm kirjoittanut mupelo »