Minä olen itseasiassa ruvennut pitämään Mayasta, vaikka välillä se saakin raivon partaalle. Sen workflow on vain paljon mukavampi kuin maxilla. Kun Mayaan saisi toimivan bridgen, connectin ja chamferin, niin olisin tyytyväinen. Maya tuntuu yleisesti olevan vähän sulavampi ja esimerkiksi automaattisesti aktivoituva viewportti on täydellisyyttä(onko maxissa kenties asetus tähän, ettei tarvitsisi klikkailla oikealla aina...?).
Myös custom shelfit ja mel ovat käteviä ja driven key ja expressiot rockkaavat. Samoja löytyy myös maxista, mutta minusta paljon hankalammin ja epäintuitiivisemmin.
Toisaalta taas esim. Mayan tallennus systeemi suckkaa. Siinä on paljon etuja isoa productiota ajatellen, mutta yksittäiselle ei niin paljoa. Maya tallentaa kaikkea paskaa ihan liikaa ja tekee kansioita ihan turhaan. Lisäksi se vituttaa ihan järkyttävästi, kun aloittaa vaikka uuden skenen ja unohtaa vanhan projektin päälle ja tallentaa sinne kaikkea. Sitten pääsee siivoamaan kansioita.
Mayan bridge on silti sen ärsyttävin piirre; sitä kun ei voi käytännössä käyttää, ainakaan samalla tavalla kuin maxissa. Mayassa bridge toimii vain edgeihin ja jos erehdyt yhdistämään polyjä sillä niin siitä ei tule mitään. Jos jossain on bridge skripti mayaan, niin kertokaa.
Jeah, pientä palopuheen makua, mutta en sentään päässyt vielä vauhtiin
